Tyttäreni kirjoittama runo  kun he siskonsa kanssa olivat Isän luona viimeisenä yönä.

 

Istun hiljaa virellään,

en mitään tehdä mä voi.

Tartun käteensä lämpimään

-suru kyyneleen poskellein toi.

Katson silmiinsä väsyneisiin;

hän pyytää jo päästä pois..

Mä vastaan; Pappa kun valmis sä oot,

sä kotiin taivaan mennä voit.

Nään hiljaa kun hiivut rajan taa,

se mulle ikävän suuren tuo,

mutta sisintäin mun lohduttaa, kun

pääset taivaaseen Jumalan luo.

Kun nään voimies hiipuvan hiljalleen

ja kuulen tuskaisen huokauksen,

toivon hiljaa mä mielessäin,

kumpa kauaa tää kestää ei vois,

että Luoja sulle ois armollinen

ja sinut noutaisi luoksensa pois.

Sä levon saat siellä rauhaisan,

sinne ei kipu eikä tuska

sinun mukanasi kulje.

Sun poskeas silitän vielä mä kerran,

ja halauksiini suljen.

Kun aika on tullut sun lähteä pois,

yllättää tyhjyys ja ikävä väsyneen mielen,

mut jälkeen surutyön viimeinkin,

mä kyyneleeni nielen.

Mä tiedän sä toivoisit jatkavan täällä,

meidän matkaamme maan päällä;

iloita lapsista, hetkistä elämän

-ne myös sullekin tärkeitä ois..

Eikä mikään, ei koskaan mun mielestäin

voi sun muistoas pyyhkiä pois.

Pappaa kaivaten, Heidi